keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Vihreä aamunavaus.

Aloitan päiväni aina smoothiella, ellen ole sattumoisin kylässä jossain tai jotain muuta erittäin normaalista poikkeavaa olisi tapahtunut. Eli olisin unohtanut käydä kaupassa ja sitä ei kyllä taida tapahtua kuin muutaman kerran vuodessa!
Raakailua aloitellessani söin useimmiten aamulla raakapuuroa, se tuntui tarpeeksi tukevalta totuttelu vaiheessa. Nykyään mikään ei kuitenkaan voita smuden tuomaa kevyttä, mutta super-energistä oloa ja se pitää varsin kylläisenäkin pitkään, sekä vireystason korkealla.

Keväisin tekee perinteisesti mieli keventää ruokavaliotaan(tätähän mussutetaan nyt joka mainoksessa) ja mielessä alkaa pyöriä aikas vihreät jutut, kun luontokin heräilee ja hehkuu kauniin värisenä. Itse olen hörppinyt silti ihmeen paljon marjaisia mantelimaidolla höystettyjä herkkusmuuteja jostain syystä, mutta nyt päätin ryhdistäytyä taas ja juoda ainakin yhden vihersmoothien päivässä! Ei siinä, ettäkö marjaisat versiot olisivat jotenkin epäterveellistä settiä, päinvastoin, mutta vihreillä on voimaakkaamin detoxoiva vaikutus ja, riippuen toki mitä juomaansa laittaa, nesteyttävätkin ne mukavasti.
Eli lets vihersmoothaillaan!

                                         

Keväinen vihersmoothie

-avokado
-omena
-2 kourallista salanovaa ja lollo rossoa
-minttua ja persiljaa kourallinen(minttua enemmän)
-10cm pätkä kurkkua
-1/4 osa cantaloupemelonia
-puolikkaan sitruunan mehut(+kuorta hieman)
-appelsiini
-2cm pätkä inkivääriä
-1rkl ohranorasjauhetta
-1rkl chiaa
-1tl triphalaa
-1tl aswagandhaa
-1tl FSF astragalus
-ripaus ruususuolaa
-ripaus aitoa vaniljaa
-hunajaa maun mukaan.
-2-3dl vettä

Blendaa smuutiksi ja herättele itsesi huippu-energiseksi!
Jos haluat sitruunan kuorta mukaan, käytä ehdottomasti luomua. Jos et löydä luomusitruunoita, niin suosittelen jättämään kuoren pois.
(salaatit, minttu ja cantaloupe eivät ole luomua tässä ohjeessa)
Kuvan smoothie ei muuten ole nyt aamulla tekemäni, vaan käytin vanhaa kuvaa, jossa on lähes samoja raaka-aineita käytetty, kun en saanut nyt otettua kuvaa.

Btw, nythän on mahtava aika alkaa keräillä niitä kaikista tuoreimpia ja ravinteikkaampia vihreitä luonnosta! Nokkosta, voikukanlehteä..vaikka mitä.
Itse en ole vielä hurjan paljon perehtynyt villiyrtteihin, mutta tänä kesänä aion korjata tilanteen, kun tiedossa olisi luultavasti opastustakin aiheesta.
Jaan kaikki saamani tiedot toki heti tänne, katsotaan koska siis tulee villiyrttismoothie-postaus :)

Nyt kipin kapin työhuoneelle, siellä on taas uusia koruja tuloillaan, täytyypä ottaa kuvia ;)
Ja iltapäivällä ehdottomasti ulos, siellä on taas ihana ilma, vaikka onkin hieman viileää! Aurinkoa <3
Heippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti