Raaka-aineet eivät minun keittiössäni saa kuitenkaan olla ihan mitä sattuu, vaikka ne menisivätkin uuniin käymään. Valkaistua sokeria -tai vehnäjauhoja en harrasta. Munien ja voin pitää olla luomua. Ja jos suklaata käytetään(kyllä kiitos!) tulee senkin olla hyvistä, eli luomua ja reilua, eikä siinä saisi olla maitojauhetta tai muuta ei niin kivaa. (ja kaikkea ei niin kivaa-mutta hyvää olen jo syönyt tänä kesänä ihan tarpeeksi, terveisiä vaan jätskialtaille ja croisanttilaatikoille)
Testasin itseasiassa spelttijauhoja jokin aika sitten ensimmäistä kertaa mustikkapiirakkaan ja se onnistui oikein hyvin. Jatkoin kokeilua näillä suklaamuffineilla, hyviä tuli niistäkin. Korvasin osan spelttijauhoista kyllä molemmilla kerroilla kookos- ja mantelijauholla, jottei taikinasta tulisi niin raskasta. Tai en tiedä olisiko edes tullut, jos olisi käyttänyt pelkkää spelttiä, mutta näin tuntui kyllä sen verran toimivalta että jatkossakin aion käyttää tätä yhdistelmää.
Kumma kyllä, mutta itselläni on yleensä suurin herkkuhinku kesällä, eikä talvella kuten suurimmalla osalla taitaa olla! Siksi siis päädyinkin hellepäivänä vääntämään uuniin lämpöä oikein kunnolla ja vatkaamaan taikinaa hiki hatussa. Ei kauhean kesäinen mielikuva, ja hieman liioiteltukin kun en nyt niin kauheasti vatkannut sitä taikinaa. Mutta tämä resepti kannattaa ottaa talteen vaikka talveakin silmällä pitäen, kyllähän silloin juuri uunista tullut suklaamuffinssi kummasti lämmittää mieltä :)
Suklaamuffinssit
8 kpl1dl spelttikakkujauhoa
1dl kookosjauhoa
½dl mantelijauhoa
1½tl leivinjahetta
100g laadukasta tummaa suklaata (sulatettuna)
2 munaa
1½dl kookossokeria
1½dl voita (sulatettuna)
1rkl hunajaa
2rkl raakakaakaojauhetta
1tl aitoa vaniljaa
Sulata voi ja suklaa(eri kulhoissa) vesihauteessa. Sekoita jauhot keskenään, sekoita lopuksi joukkoon myös leivinjauhe. Vatkaa munat ja kookossokeri mahdollisimman tasaiseksi. Lisää jauhojen joukkoon muna-sokeri"vaahto", voisula sekä suklaa. Lisää vielä hunajaa, jos kaipaat lisää makeutta(voit lisätä muutakin makeutusta, esim. steviaa). Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa muffinssivuokiin, tai haluamiisi muotteihin. Paista uunissa 200asteessa 15-20 minuuttia.
Tarjoile haluamasi lisukkeiden kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti