tiistai 12. marraskuuta 2013

Puolukka-vaniljakakku kinuskilla ja piparkakkupohjalla.

Pienen kikkailun jälkeen sain nettini toimimaan, joten bloggaaminenkin sujuu taas. Ensimmäisenä arkistoihin kerääntyneistä resepteistä haluaisin jakaa teille tämän, sillä kyseinen kakku sopii mitä parhaiten kylmään ja pimeään syys/talvi-aikaan.
Kakussa on mausteinen piparkakkupohja, vaniljainen täyte puolukoilla höystettynä, sekä päällä suolaisen kirpakka kinuskikuorrutus. Mausteisuus ja makeus yhdistettynä puolukoiden kirpakkuuteen tekee mielestäni tästä kakusta vuodenaikaan sopivan.

Kakkua tehdessäni olin todella väsynyt pitkän työpäivän jälkeen ja lintsasin hieman täytteen valmistuksessa: en jaksanut(?) blendata puolukoita vaniljaseokseen, joten kääntelin ne lopuksi sellaisinaan seoksen joukkoon. Alunperin oli siis tarkoitus tehdä moussemainen puolukkatäyte, ja varmasti sekin toimisi loistavasti. Tein kakun illalla ja aamulla maistellessani en ollut vielä aivan vakuuttunut makumaailmasta, mutta kun kakku sai maustua vielä hetken niin... siitä taisikin tulla uusi lempparini! Kakkua on maistatettu taas muillakin ja niin hyväksyvää hyminää kuului, että en varmasti ollut ainoa joka oli sitä mieltä, että tämä on taivaallista.
Puolukka+vanilja+piparkakku : heaven, spicy heaven!

Puolukka-vaniljakakku kinuskilla ja piparkakku pohjalla(raw)

 PIPARKAKKUPOHJA

 - 15 taatelia
- 2dl saksanpähkinöitä
- 1dl parapähkinöitä
- 1dl mantelijauhoa
- ½dl kookosjauhoa
- 1rkl hamppuöljyä(myös jokin muu öljy käy)
- 2tl kanelia(ceylon)
- 2tl piparkakkumaustetta(esim. Sonnentor)
- ½tl kardemummaa
- 1/4tl neilikkaa
- ½tl lakritsijuurijauhetta
- ½tl inkivääriä(jauhe)
- ½tl laatusuolaa

Liota taateleita muutama tunti ja pähkinöitä vähintään 4 tuntia tai yön yli. Sekoita monitoimikoneessa ensin pähkinät tasaiseksi rouheeksi. Siirrä pähkinärouhe syrjään ja sekoita taatelit, mantelijauho sekä kookosjauho tasaiseksi massaksi. Lisää kulhoon pähkinärouhe, hamppuöljy sekä mausteet ja sekoita tasaiseksi. Seos saa jäädä hieman murumaiseksi. Taputtele leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan tms. ja laita jääkaappiin jähmettymään(voit myös pakastaa). Itse käytin n.18cm x 25cm uunivuokaa, jolloin pohjasta tuli sopivan paksu.

PUOLUKKA-VANILJATÄYTE

- 3dl cashewpähkinöitä
- 2dl vettä
- 2dl puolukoita
- 1dl kaakaovoita rouhittuna
- 1dl kookosöljyä rouhittuna
- 3/4dl hunajaa
- 1rkl aitoa vaniljauutetta
- 1rkl chiasiemeniä
- 1rkl lucumaa
- ½tl mesquitea
- ripaus laatusuolaa

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa. Blendaa kaikki lukuunottamatta puolukoita, kaakaovoita ja kookosöljyä sileäksi kermaksi. Lisää lopuksi kaakaovoi ja kookosöljy ja pyöräytä pikaisesti blenderissä tasaiseksi. Kääntele puolukat varovasti sekaan ja levitä piparkakkupohjan päälle. Laita kakku pakastimeen taatelikinuskin valmistuksen ajaksi, jotta se on helpompi levittää kakun päälle.
TAATELIKINUSKI

- 17 taatelia
- 3/4dl kaakaovoita rouhittuna
- 2rkl lucumaa
- 2rkl kookosjauhoa
- 2rkl kookosmaitoa
- 1rkl vettä
- 1rkl hunajaa
- 1tl aitoa vaniljauutetta
- ½tl laatusuolaa
- 1/4tl mesquitea
- maun mukaan sitruunamehua

Sulata kaakaovoi vesihauteessa. Blendaa kaikki kaakovoita lukuunottamata tasaiseksi. Lisää lopuksi sulanut kaakaovoi ja pyöräytä vielä sekaisin. Sitruunamehua ja suolaa kannattaa lisäillä maun mukaan, mielestäni kinuskissa saa olla kirpakkuutta ja suolaisuutta. Levitä kinuski kakun päälle ja anna kakun jähmettyä jääkaapissa yön yli. Koristele puolukoilla ja halutessasi esim. kookoslastuilla.
 Kakku on parhaimmillaan kun se on saanut maustua kunnolla, joten kannattaa odottaa vähintään yön yli, ennen kuin maistelee. Muutaman päivän "vanhana" kakku on parhaimmillaan, kuten mainitsin aluksi.
Joulun lähestyessä kannattaa myös vakavasti harkita tätä juhlapöydän jälkiruokaosastolle perinteisten piparien kaveriksi. Voit hyvin valmistaa kakun etukäteen ja säilyttää pakastimessa, kunnes joulupukki saapuu.

10 kommenttia:

  1. Onpa houkuttelevat kuvat ja hyvältä vaikuttaa ohjekin! :) Tuota piparkakkupohjaa himoitsen jo pelkiltään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se maistuu kyllä melkeinpä täysin perus piparitaikinalta, niin hyvää! :D
      Viime jouluksi teinkin raw-pipareita suht samalla ohjeella(siinä taisi olla kyllä pekaanipähkinöitä) kuivattelin ne rapeiksi uunin alatasolla(kun ei ole kuivuria) ja jos en olis ite niitä tehnyt, niin olisin kyllä kiven kovaa väittänyt, että ihan perus pipareita ovat :D Raaka-huijailu rules!

      Poista
  2. Mitä luulet, pärjääkö ilman mesquite-jauhetta, koska sitä ei ole? Onko jotain mikä sen voisi hätätilanteessa korvata? Tänään täällä yritetään leipoa. :D
    -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Hyvin pärjää ilmankin,mesquitessa on aika vahva ja toffeemainen maku,joten se mielestäni sopii tuohon,mutta ei ole pakollinen. Kokeile vaikka tarpeen mukaan lisätä hieman lucumaa. Myös mulperit ovat ihanan toffeemaisia,joten jos niitä löytyy niin ne kyllä sopisivat tähän reseptiin :)
      Olisi kiva kuulla piditkö kakusta! :)

      Poista
  3. Kiitti nopeasta vastauksesta! :) Lucumaa kotoota löytyykin. Tuun sit kertomaan maistuiko kakku vai ei. Myös mies joutuu sitä maistamaan. ;)
    -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes,hyvä homma :) Piti vielä sanomani että ilman taatelikuorrutustakin toimii,sen voi siis jättää pois. Onnea leivontaan! :)

      Poista
    2. Tässä tulee tuomio;
      Kakku oli mielestäni aika suuritöinen, mutta näin oletin jo ekaa kertaa ohjetta lukiessani.
      Kuten kirjoitit, kakku tosiaan paranee vanhetessaan. Eilen se oli ihan hyvää, tänään se on tosi NAMS! :) Huomenna ei varmaan enää sanat riitä kertomaan. ;)
      Ja mikä parasta, terveellisistä raaka-aineista tehty!
      Keskikerroksen koostumus jäi jotenkin ilkeen rakeiseksi, mutta eipä tuo makuun vaikuta olleskaan. ;)

      Lyhyesti sanottuna; oot nero! :)

      -Jenni

      Poista
    3. Ihanaa,että kakku onnistui ja kiitos palautteesta <3
      Täyte vaatii aika tehokkaan blenderin,että siitä saa sileän. Jos blenderi ei ole kovin tehokas,kannattaa vaikka kokeilla blendata täyte useammassa erässä,se voi auttaa :)
      Makoisia kakkuhetkiä! :)

      Poista
    4. Mä itseasiassa sotkin jokaisen kerroksen ainekset monitoimikoneella koska mun blenderi ei oo enää ihan tikissä. Nestettä ois saattanut saada olla tilkka enempi, mene ja tiedä. :)
      Mutta, maku ratkaisee. :)
      -Jenni

      Poista
    5. Kyllä maku ratkaisee, koostumus ja ulkonäkö tulee vasta kakkosena :)

      Poista