maanantai 13. toukokuuta 2013

Valkosuklaa-kuningatarkakku.

Olen tällä hetkellä lomalla ja vietin viime viikon vanhempieni luona, joten eilen Äitienpäivänä minulla oli hyvä mahdollisuus tarjoilla äidilleni kakkua!
Mitään perinteistä vehnä-sokeri-kermakakkua en toki halunnut leipoa, vaan kakku koostui miljoonasti terveellisemmistä raaka-aineista. Kakku oli gluteeniton, maidoton ja sokeriton. Uuniltakin se säästyi, paitsi pohja, jota kuivattelin yön yli 50 asteessa. Alkaako kuulosta ihan...raakakakulta? No semmoinenhan se tietenkin oli ja oikein maistuva sellainen!

Mielessäni oli jo pitkään pyörinyt valkosuklainen kakku, jossa olisi kuningatarhilloa. Inspiraatio tähän syntyi kuningatarjäätelöstä, josta pidin ennen kovasti, mutta en ole aikoihin syönyt. Kakku onnistuikin hyvin, vaalean täytteen maku oli jotain valkosuklaan ja vaniljavanukkaan väliltä.
Tästä voisi ihan hyvin siis tehdä jäätelöäkin, jonka päälle sitten lorauttaisi kuningatarhilloa, nam :)

 
 

Valkosuklaa-kuningatarkakku

Kakku tehty 17cm irtopohjavuokaan

Pohja:

10 taatelia
2 dl pekaanipähkinöitä
1dl mantelijauhoa
½dl kaakaovoita(rouheena)

Liota taateleita muutama tunti. Sulata kaakaovoi vesihauteessa. Aja monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi ja painele irtovuoan pohjalle. Kannattaa laittaa pohjan ja reunan väliin leivinpapera, tämä helpottaa kakun siirtämistä huomattavasti. Jos haluat, kuivat pohjaa kuivurissa tai uunissa max.50asteessa n. yön yli. Voit myös laittaa pohjan pakastimeen jähmettymään.

Valkosuklaa:

3dl macadamiapähkinöitä
1dl(vajaa)kaakaovoita sulatettuna
½dl kookosöljyä sulatettuna
4dl vettä
3rkl chia
½dl hunajaa
2rkl lucumaa
2tl bourbon vaniljaa
1½tl mesquitea
2rkl sitruunanmehua
1rkl lesitiiniä
(1 rkl Puhdistamon suklaariisiproteiinia)

Liota pähkinöitä yön yli, tai vähintään muutamia tunteja. Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa. Blendaa kaikki ainekset sileäksi massaksi.

Kaada noin 2/3 osaa pohjan päälle ja laita pakastimeen jähmettymään.

Valmista sillä välin kuningatarhillo.



Kuningatarhillo:

2½dl vadelmia
1dl(reilu) mustikoita
1rkl hunajaa(tai maun mukaan)
2rkl chia

Itse tein hillon niin, että blendasin marjat tasaiseksi massaksi ja lisäsin jälkeenpäin muutamia hieman soseutettuja marjoja, kun ei jäänyt yhtään sattumia! :D
Suosittelen siis tekemään sen sijaan näin:
Soseuta käsipelillä(haarukka tms) sulaneet marjat ja sekoita huolellisesti joukkoon chia ja hunaja. TAI blendaa puolet ja lisää puolet hieman soseutettuna.
 Hillon ei mielestäni pidä olla täysin sileää, tämä oli, ja muistuttikin enemmän sosetta.

Kaada puolet hillosta hieman jähmettyneen valkosuklaatäytteen päälle ja vie taas pakastimeen jähmettymään.

Kun hillo on tarpeeksi jähmettynyt, lisää päälle loput valkosuklaatäytteestä.

Lopuksi lisää vielä päälimmäiseksi hilloa ja anna maustua jääkaapissa yön yli, tai ainakin muutamia tunteja. Ehdottomasti parasta, kun maut saavat hieman tasottua, eikä heti syötynä!

Koristele kakku haluamallasi tavalla, itse lisäsin mustikoita päälle ja tarjoile kauniista astiasta.

Nautiskele ja tarjoa muillekin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti